Vastuullisuus Hotel Havenissa

Meille Hotel Havenissa on vieraidemme hyvinvoinnin lisäksi sydämen asia myös ympäristön ja yhteisömme hyvinvointi. Vastuullisuus ei ole meille pelkkää sanahelinää, vaan aito välittäminen heijastuu konkreettisiin tekoihin, joiden onnistumista mittaamme ja kehitämme jatkuvasti. Tutustu hieman lähemmin vastuullisuustekoihimme tällä sivulla.

Sustainable Travel Finland

Jotta matkailuelinkeino pystyy vastaamaan muuttuvaan kysyntään ja turvaamaan tulevaisuutensa, on kehityksen oltava kestävää. Tätä varten Visit Finland on kehittänyt matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -ohjelman ja sillä saavutettavan Sustainable Travel Finland -merkin.

Hotel Haven on ylpeä saadessaan kantaa STF-merkkiä, jonka saadakseen on täytettävä tarkat kriteerit.


Green Key

Hotel Havenille on myönnetty kansainvälisen matkailualan ympäristöohjelman Green Key Finlandin ympäristösertifikaatti. Sertifikaatin myöntämisestä päättää Green Key -raati, joka koostuu yritysvastuun, kestävän matkailun ja ympäristönsuojelun asiantuntijoista.

Green Key -hotelli on sitoutunut lisäämään henkilöstön ja vieraiden ympäristötietoisuutta, parantamaan energia- ja vesitehokkuutta sekä vähentämään majoitustoiminnan ympäristövaikutuksia. Green Key -sertifioidut yritykset saavat kansainvälisesti tunnustetun Green Key -merkin ja ohjelman tuen ympäristötyöhönsä ja -viestintäänsä.



WeCare

Yhdessä koko Strawberry-hotelliperheemme kanssa meitä Havenissa sitoo vahva vastuullisuusarvopohja sekä -toiminta. Kutsumme tätä tekemistä WeCareksi. Meillä ihmiset ja ympäristö tulevat yrityistoiminnassamme ykkösenä, ja Strawberry-hotelleissa toteutetaan yhteneväisiä vastuullisuusstandardeja jokaisessa yksikössä ja läpi toimitusketjujemme. Lisäksi Havenin oma WeCare -tiimi kokoontuu kerran kuukaudessa kehittämään oman hotellin toimintaa kestävämpään suuntaan.



Vastuullisuustekoja, joista olemme erityisen ylpeitä Havenin arjessa

  • Suomessa on maailman puhtain vesi, joten olemme luopuneet vesipulloista ja käytämme sen sijaan Easy Water -vesihanoja
  • Suosimme paikallisia yhteistyökumppaneiden tuotteita, kuten Kanniston Leipomon leipomuksia, Itämeren kalaa ja Havenin omien mehiläisten hunajaa Korpikuusikon Hunajalta
  • Painotamme menuissamme, kuten Havenly Brunchilla, kala-kasvispainotteisia tuotteita
  • Seuraamme ruokahävikkiä eSmiley -järjestelmällä, ja olemme onnistuneet vähentämään hävikkiä tähän mennessä n. 30 kg / viikko kehittyen jatkuvasti positiivisempaan suuntaan
  • Huoneidemme ja yleisten tilojen siisteydestä huolehtii kotimainen SOL Palvelut Oy, joka käyttää vain joutsenmerkittyjä puhdistusaineita
  • Olemme luopuneet kertakäyttöisistä tuotteista kaikkialla missä mahdollista – esimerkiksi Byredon huonekosmetiikkamme on pienien pullojen sijaan suuremmissa täyttöpulloissa
  • Olemme vaihtaneet vieraidemme pyykkipussit uudelleen pestäviin kankaisisiin vaihtoehtoihin ja jättäneet kertakäyttöiset muoviset pussit pois
  • Jokainen työntekijämme on meille yhtä tärkeä ja palkkaamme taitavia yksilöitä – riippumatta iästä, etnisyydestä, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, sukupuoli-identiteetistä, uskonnosta tai mahdollisesta vammasta
  • Liputamme Priden kunniaksi pääsisäänkäyntimme yläpuolella ylpeästi läpi vuoden





Yhteistyö John Nurmisen Säätiön kanssa

Hotel Haven ❤️ Itämeri. Elokuussa 2023 aloitimme yhteistyön John Nurmisen Säätiön kanssa.

Juhlimme vuosittain Itämeripäivää tarjoilemalla Itämeren kalaherkkuja kaikissa menuissamme ja lahjoittamalla osan majoituskampanjamme tuotosta säätiölle Itämeren suojeluun, minkä lisäksi vastaanotostamme voi ostaa säätiön tuotteita osoittaakseen, että Itämeri on rakas myös itselle.

Havenin WeCare Team

Havenin ihana oma WeCare-tiimi tapaa säännöllisesti keskustelemaan WeCare-toiminnan kehittämisestä hotellista ja sen jalkauttamisesta entistä paremmin päivittäisiin operaatioihin.

  • Veloitukseton internet
  • Parhaan hinnan takuu

Miksi varata suoraan sivuiltamme hotelhaven.fi →
Varaa nyt

Saapuminen

Lähtö